Tuomariesittely: Helena Norrgård 
(julkaistu Chinchilla-lehdessä 2011)

Tuomarointihistorani ulottuu lähes yhtä pitkälle kuin koko yhdistyksen olemassaolo. Koska olin mukana perustamassa yhdistystä ja kehittämässä chinchillojen näyttelytoimintaa, tuntui luontevalta kouluttautua myös tuomariksi. Luonnollisesti olin ensin pet-tuomari – pidän muuten pet-luokan tuomaroinnista, vaikka edellisestä sellaisesta onkin jo aikaa! – mutta melko pian valmistuin ulkomuototuomariksi. Ensimmäisen virallisen arvosteluni suoritin Helsingissä vuonna 1996.

Miten arvostelu tänä aikana sitten on muuttunut? Itse suoritus ei juurikaan, sillä olemme alusta saakka omanneet erittäin tarkan ja hyvän rotumääritelmän, jonka puitteissa tuomarin on ollut suhteellisen helppo toimia. Uusien värien ilmaantuessa Suomeen niille on saatu viivyttelemättä määritelmät. Ilman määritelmääkin arviointi on onnistunut pitämällä mielessä, että kaikkien värien on vivahdettava siniseen. Nykyisin kyllä koen haasteena eri värien suuren määrän, sillä toisinaan uuden värin näkee ensimmäistä kertaa omalla arvostelupöydällään, ja onpa mahdollista sekin, että värin määritys tuottaa ongelmia. Mikäli eläin on vieläpä värinsä ainoa edustaja, on vertailukin mahdotonta, ja eläinten keskinäinen vertaaminenhan on arvostelussa äärettömän tärkeää.

Eläinten lukumäärä on myös ilahduttavasti noussut sitten alkuvuosien. Muistan arvostelleeni näyttelyssä, jossa viralliseen luokkaan osallistui viisi chinchillaa. Nykyisillä eläinmäärillä aletaan jo olla niillä kipurajoilla, voiko yksi tuomari suoriutua urakasta. Jokaisen eläimen arviointiin tulee käyttää riittävästi aikaa mahdollisimman oikeudenmukaisen lopputuloksen saavuttamiseksi, mutta siten, että tuomarin keskittymiskyky säilyy näyttelyn loppuun saakka. Toivon, ettemme joutuisi eläinmäärien takia turvautumaan kahteen tuomariin, vaan yksi ja sama tuomari saisi arvioida näyttelyn kaikki ulkomuotoluokat. Aika näyttää, pääsemmekö nyt koekäytössä olevalla pistearvostelulla tavoitteeseen arvostelun nopeutumisesta.

Pidän suurista, pyöreistä ja pyöreäpäisistä eläimistä, mutta olen yrittänyt olla kannustamatta pään jalostuksessa liiallisuuksiin, jotta vältyttäisiin hammasongelmilta, joita liian tylppä pää voi aiheuttaa. Luonnetta eläimellä saa mieluusti olla niin paljon, että sillä on hyvä itsetunto, mutta käsittelyn on kuitenkin sujuttava ongelmitta - myös ulkomuotoluokassa. En koe voivani arvostella oikeudenmukaisesti ottamatta eläintä pois häkistä, joten luonne paljastuu auttamatta. Tärkeimpänä ulkoisena asiana olen aina pitänyt turkkia, koska mielestäni on kunnioitettava sitä tosiasiaa, että lemmikkimme omaavat pitkän historian ja ovat jopa tulleet tunnetuksi turkkinsa ansiosta, turkiseläiminä. Olenkin huolissani trendistä, joka sallii suuretkin puutokset turkin tiheydessä ja palautuvuudessa, kunhan turkki vain näyttää hyvälle. Viime aikoina olen ikäväkseni muutaman kerran joutunut pettymään, kun pöydälle tulee ensivaikutelmaltaan upeaturkkinen eläin, mutta joka lähemmässä tarkastelussa omaakin ohuen ja niin sanotusti 'tyhjän' turkin.

Olen tätä kirjoittaessani arvostellut chinchillojen virallisia luokkia 33 kertaa. Vuosi 2011 oli ensimmäinen vuosi, jolloin en arvostellut yhdessäkään näyttelyssä. On erinomaista, että yhdistys voi tuottaa tuomareita ulkomailta, sillä silloin saamme sekä 'ulkopuolisia' silmäpareja, että vihjeitä siitä, mihin suuntaan voimme omaa arvosteluamme ja näyttelyitämme kehittää. Olen myös vilpittömän iloinen siitä, että olemme saamassa lisää suomalaisia ulkomuototuomareita. Tuomarina oleminen vaatii paljon, mutta myös antaa paljon. Toivon, että saan jatkossakin arvioida rakkaiden lemmikkiemme ulkoisia ominaisuuksia, ja että opin tekemään sen jouhevasti myös pisteillä.

Näyttelymenestystä vuodelle 2012!

Helena