KASVATTAJAHAASTATTELU        
(julkaistu Chinchilla-lehdessä 1-06)

HARLEQUIN’S

1. Esittele itsesi

Helena Norrgård, porvoolainen chinchillakasvattaja. Olen myös virallinen tuomari. Chinchillayhdistyksessä olen ollut mukana alusta saakka.

2. Koska ja mistä hankit ensimmäisen chinchillasi?

Vuonna 1990 läheiseltä turkistarhalta. Ihastuin chinchillan ulkonäköön nähtyäni sellaisen eläinkaupassa. Tuttavani tunsi tarhurin ja vei minut sinne. Kotiin tuli standard-uros Rontti (Silver Rogue).

3. Kasvattajanimesi? Koska olet kasvatuksen aloittanut?

Harlequin’s. Nimi hyväksyttiin 1992.

4. Kuinka monta poikuetta olet kasvattanut?

51 chinchillapoikuetta tätä kirjoittaessani. 102 poikasta.

5. Millä perusteella valitset jalostuseläimesi?

Lähden liikkeelle väristä ja suvusta. Pyrin valitsemaan eläimiä, jotka sopivat muiden eläinteni kanssa sekä ulkoisilta ominaisuuksiltaan että luonteeltaan. Eläimellä tulee olla kokoa ja muotoa, kaunis pää, hyvälaatuinen turkki ja puhdas väri. Pidän luonteeltaan tempperamenttisista eläimistä, mutta kiltti pitää silti olla. :)

6. Kerro jalostuseläimistäsi

Pyrin jättämään mahdollisimman paljon omia kasvatteja itselleni, muitta vierasta verta on käytettävä jo senkin takia, että muuten liian monet ovat sukua keskenään, mikä on turha rajoite kasvatuksessa. Tällä hetkellä jalostuskäytössäni on 12 chinchillaa: 6 urosta (3 x standard, 1 x black velvet, 1 x silver ja 1 x silver mosaic velvet) ja 6 naarasta (2 x standard, 1 x black velvet, 2 x african violet ja 1 x silver).

7. Mitä värejä kasvatat ja millaisilla yhdistelmillä?

Kasvatan värejä arfrican violet ja silver (tosin muitakin värejä syntyy). Pidän ensiarvoisen tärkeänä standardin käyttöä mutaatiovärien kasvatuksessa, mikä näkyy standardien suuressa lukumäärässä. Olen koonnut eläimet niin, että yhdistelmiä on myös helppo vaihdella. Standardeista osa on violetin kantajia.

8. Mikä on lempivärisi chinchilloissa?

Silver.

9. Voitokkain eläimesi sekä kasvattisi?

Olipa aikanaan Helena, joka vei usein eläimiään näyttelyihin...;)
Kunnianosoituksena usealle upealle eläimelle, haluan mainita seuraavat takavuosien menestyjät: V-94 Pearl of Paradise, FIN MVA GG-95 Maffin Quess Who, FIN MVA V-95 Hurrigane, V-96 GG-96 Tanja, FIN MVA Sapphire Lady ja FIN MVA Harlequin’s Isabella. Viime vuosina FIN MVA Harlequin’s Dracula on menestynyt hyvin. Tämänhetkisistä omista eläimistäni menestynein on Harlequin’s Treasure (ROP 2 GG-05).

10. Oletko jättänyt joitakin kasvatteja itsellesi? Miksi?

Tottakai! Saadakseni oman linjan!

11. Milloin ja mistä yhdistelmistä sinulla on odotettavissa chinchillavaaveja?

Lähikuukausina yhdistelmistä
standard violet carrier + standard violet carrier,
black velvet + african violet ja
silver + standard.

Kuluvalle vuodelle on suunitelmissa myös muita yhdistelmiä.

12. Mihin hintaharukkaan (noin suurin piirtein) olet kasvateistasi luopunut?

80-130 euroa.

13. Oletko ottanut vastaan varauksia chinchillavauvoista? Ovatko mahdolliset varaukset pitäneet?

Otan varauksia tietyin ehdoin, ja ne ovat pitäneet.

14. Mieluisin näyttelymuistosi?

Best In Show –voitot vuosina 1993 ja 1994 Suomen Jyrsijäliiton kaikkien lajien näyttelyissä (mukana muistaakseni 700-900 eläintä).

15. Millaiset tilat sinulla on käytettävissä (ovatko cincut eläinhuoneessa vai esim. olohuoneessa, millaiset häkit..)?

Chinchillat asuvat erillisessä, niille tehdyssä ulkorakennuksessa. Häkit ovat pääasiassa Ferplastin chinchillahäkkejä.

16. Mikä on tavoitteesi kasvattajana?

-Terve, mukava lemmikki.
-Rotumääritelmän mukainen chinchilla.
-Lajin jalostus.
-’Omaleimaiset’ eläimet kohtien a-c puitteissa!

17. Mitä kautta ostajaehdokkaat löytävät luoksesi?

Puskaradion kautta?

18. Kuinka tarkkaan harkitset, kenelle myyt chinchillan? Varmistutko jotenkin siitä, onko chinchillan uusi koti hyvä koti?

Teen omat johtopäätökseni heti ensimmäisen puhelun tai sähköpostiviestin perusteella. Esitän kysymyksiä esim. kodista, perheestä ja muista lemmikeistä. Teen myös selväksi, että ostaja tietää minkälaista eläintä on ostamassa (mm. elinikä). Erityisen tarkka olen siitä, että mielestäni chinchilla ei ole (pienten) lasten lemmikki (anteeksi te kaikki äidit, jotka olette loukkaantuneeet!). Olen tosin joutunut kieltäytymään myymästä pentua myös muutamalle aikuiselle. Usein kasvattejani joutuu odottamaan jopa kuukausia, joka kertoo ainakin sen ettei ostaja tee heräteostosta!

19. Millä eväin tuore chinchillanomistaja lähtee luotasi uusi lemmikki mukanaan?

Kun pentua tullaan hakemaan, käymme vielä hoitoa läpi, ja tarvittaessa harjoitellaan käsittelyä. Pennun mukaan tulee rekisteripaperi ja itse kirjoittamani hoito-ohje, sekä pellettiä jos on tarvetta. Ja sanomattakin on selvää, että myös mahdollisuus AINA soittaa mikäli ongelmia tai kysymyksiä ilmenee.

20. Pidätkö yhteyttä kasvattiesi omistajiin? Miten ja kuinka usein?

Kasvattieni suuresta lukumäärästä johtuen olen pyrkinyt siihen, että omistajat pitäisivät yhteyttä minuun päin. :)